Hetken aikaa elivät teinitytöt siis kartanolla keskenään. Viljan ja Annin välit olivat mitä lämpimimmät, mutta Tekla suhtautui edelleen siskoihinsa jokseenkin nuivasti. Mutta koska yksinään murjottaminenkaan ei ollut kivaa, liittyi Tekla usein nuorempiensa seuraan. 

Pian oli Tekla leipomassa itselleen syntymäpäiväkakkua. 'Sukukirjassa kehutaan aina isoäitien leipomuksia merkkipäivinä... Minulla ei ole isoäitiä tai edes äitiä laittamassa minulle juhlia', Tekla ajatteli apeissaan.  

Teklan leipoma kakku oli kuitenkin taatusti maukkaampaa, kuin mitä se hänen äitinsä leipomana olisi ollut. Pöydässä istui tyttöjen lisäksi joku Viljan tuttavapoika. Tekla loi tähän vähän paheksuvia silmäyksiä, sillä hänestä olisi ollut mukava viettää juhlat perhepiirissä.

Teklan aikuiseksi kasvusta intoili erityisesti Anni. "Sinusta saisi juuri nyt aika hienon maalauksen!" hän hihkui.

Aikuisenakin Tekla oli edelleen arkisen kaunis. Koulunkäyntioikeuden menettäminen harmitti häntä hiukan, mutta toihan se aikuisuus mukanaan jotain hyvääkin, ainakin hän pystyi nyt helpommin hoitamaan talon asioita.

Teklan mentyä tekemään jotain tylsiä aikuisten asioita alkoi Vilja ihan tosissaan käyttää hurmausvoimaansa Mauri-poikaan. Poreammeeseen välissä pulahtaa ehtinyt Mauri hämmentyi hiukkasen hänelle suodusta ihailusta.

Suuteloon hän suli yhtä kaikki varsin suosiolla.

"Sinä olet kyllä mukava tyttö Vilja", Mauri kuiskasi Viljaa syleillessään, "Voisit olla minun vaikkapa ikuisesti!"

Viljakin tunsi Amorin nuolen osuneen häneen, mutta tähän hellyyden tunnustukseen hän vastasi vain: "On aika myöhä, pitäisiköhän sinun mennä kotiin?"

Teklan tylsät aikuisten asiat eivät hänestä olleet tylsiä ollenkaan. Saatuaa nimittäin Sukukirjan vihdoin luettua, alkoi hän täydentää sitä vuorostaan. Koska Sukukirja oli ollut pitkään tauolla, joutui Tekla pinnistelemään muistiaan, jotta voisi täydentää siihen myös kaikista varhaisimmat isäänsä ja äitiänsä koskevat tapahtumat.

Huolimatta pienimoitoisesta romanssistaan Maurin kanssa Viljalla oli seuraavana päivänä tapaaminen Reino-nimisen nuoren herran kanssa. Viljan hunajaiset imartelevat sanat upposivat myös tähän poikaan kuin veitsi voihin. 

Suukotettuaan Reinoa hellästi tunsi Vilja sydämmensä sykähtävän myös tälle pojalle. Olipa heidän hurmaamisensa näköjään helppoa!

Niinpä Viljan piti testata voimiaan myös kolmanteen poikaan. Tämä vaalea nuorimies nimeltään Aamos oli yhtä lailla sulaa vahaa Viljan käsissä.

Suudelmat jokaisen pojan kanssa olivat maistuneet aivan yhtä suloisilta. "Teenköhän minä väärin näitä poikia kohtaan", Vilja mietti salaa itsekseen.

"Ehkä en saisi ensin herättää heidän lempeään ja sitten siirtyä seuraavaan. Mutta rakastunhan minäkin jokaiseen heistä! Voi kun pojat ovat niin helppoja narrata!" Vilja pohti tuntiessaan rakkauden liekin syttyvän Aamoksellekin.

Tekla ei ollenkaan ollut huomannut kaitsea pikkusiskoaan. Hänen ajatuksensa olivat näet kiinnittyneet taas samaan vanhaan kysymykseen: Voisiko hän periä talon? Nuutti oli opiskellut luostarissa jo yli vuoden verran eikä hän ollut lähettänyt mitään elonmerkkiä itsestään. Kukaties hän oli jäämässä luostariin pysyvästi? Olisiko hänelle voinut sattua jotain? Muutenkin veljen piittaamattomuus heidän oloistaan närkästytti Teklaa. Talohan olisi voinut palaa maan tasalle tai he sairatua vakavasti eikä Nuutti olisi saanut mistään tietoa. Ei talon isännän käytöstä ollenkaan!

"Tämähän alkaa sujua jo rutiinilla!" Vilja naurahti itsestään, kun taas uusi poika, tällä kertaa nimeltään Niilo, tuli kartanolle vierailulle. 

Koska edessä oli pyhä, eikä siis huomenna olisi koulua, uskalsi Vilja pyytää Niilon sisään. Lirkuttelu näytti tässäkin ympäristössä sujuvan Viljalta ihan yhtä luontevasti.

Kun Vilja oli päässyt kertomaan juttua isävainajastaan, jolla oli sama nimi kuin tämän kertaisella poikaystävällä, tuli Tekla ruokasaliin. "Olisikohan teidän aika jatkaa juttuanne jonain seuraavana päivänä?" Tekla kysyi närkästynyt sävy äänessään. Niilo hämmästyi tätä ja vakuutti lähtevänsä oitis kotiin.

"Kuuleppas Vilja, en nyt haluaisi tehdä tästä asiasta numeroa, mutta sinusta on alkanut kiertää ikäviä puheita. Tuot lyhyen ajan sisään jo toisen pojaan kotiin!" Vilja ei viitsinyt korjata, että kyseessä oli oikeastaan jo neljäs. "Jos et itseksesi tule järkiisi, niin minun pitää varmaan alkaa asettaa sinulle jonkin sortin rajoja!" Tekla uhkasi, mikä sai Viljan raivostumaan.

"Sinä olet leikkinyt tässä talossa äitiä kaikki nämä vuodet! Minä en tarvitse enää lapsenvahtia, osaan päättää elämästäni ihan itsekin. Tuon tänne vaikka sata poikaa, etkä sinä voi sille mitään! Kunpa täällä olisi oikeasti äiti eikä tuollainen typerä nirppanokka komentelemassa!" Vilja huusi. Se oli virhe.

"Vai ei neidille kelpaa minun talouden pitoni! Minä ruokin sinut ja vaihdoin sinun vaippasi, kun olit vauva! Minä tein sinulle ruuan! Hankin vaatteet ja lämmitin talon. Voit mennä muualle, jos kuvittelet pärjääväsi paremmin yksinäsi!" Tekla kirkui ja tökki Viljaa rintaan. Vilja säikähti siskonsa purkausta, joka vain jatkui: "Luovuin opiskeluista ja elämästäni! Äläkä enää koskaan tule kertomaan minulle, mitä olisi tehnyt. Kukaan teistä ei ehtinyt tuntea häntä kunnolla kuten minä! Äiti oli itsekäs ja epäreilu! Hän ei arvostanut kuin itseään ja poikalasta!" "Hyvä on, hyvä on", Vilja sopersi ja kipitti yläkertaan karkuun. Teklan huudon kaiku jäi kumisemaan vanhassa talossa. Nyt oli kaikki paha sanottu ääneen. Tekla tunsi jonkin pahan valuneen pois hänen sielustaan.

Teklan raivokohtaus unohtui Viljalta nopeasti sekä myös huudon alkuperäinen syy. "Sanokoon Tekla mitä vain, minä aion kokeilla niin monen pojan seuraa kuin mahdollista! Mistä sitä muuten tietää, kuka heistä on minulle sopiva?" Vilja pohti mielessään.

Näin hiipivät talon asukkaat yksitellen kohti aikuisuutta ja yksi kysymys alkaa tulla yhä ajankohtaisemmaksi; Milloin syntyy kymmenen sukupolven perijä ja kenen lapsi hän on?